Nykyaikainen ja tyylikäs CV

Palvelut, Työnhaku, Vinkkejä, Visuaalinen suunnittelu

CV:n ja työhakemuksen ei tarvitse näyttää kirjoituskoneella tehdyiltä. CV:n nykyaikainen ulkoasu viestii osaamisesi ajankohtaisuudesta ja persoonallisuudestasi, joten mikä sen parempaa, kun voit helpottaa työnhakuasi ilmaisten CV-valmispohjien avulla. Visualisoimalla ydinosaamisesi taitosi jäävät mieleen jo silloin, kun työnantaja on vasta selaillut kasaa hakemuksia käsissään.

Kuva CV:stä, johon voi täytää omat tiedot.
Valmis CV-pohja helpottaa työhakua, kun sinun tarvitsee vain täyttää omat tiedot.

Ansioluettelon ulkoasu vaikuttaa rekrytointipäätöksiin

Ansioluettelon ja työhakemuksen ulkoasulla voi viestiä merkittävän paljon itsestään, jonka vuoksi ulkoisten seikkojen ei haluta vaikuttavan kaikissa rekrytoineissa. Esimerkiksi YLE Uutiset ovat kertoneet Jyväskylässä ja Helsingissä käytössä olevista anonyymeistä rekrytoinneista, jotta valintapäätös syntyisi mahdollisimman yhdenvertaisesti. Ensivaikutelmalla on suuri vaikutus, halusimme sitä tai emme, joten käytä se hyödyksesi!

CV:n ja työhakemuksen valmispohjat

Nykyaikaisen CV:n tekeminen on helppoa valmispohjien avulla. Graafikot ovat luoneet näyttäviä kokonaisuuksia jopa täysin ilmaiseksi. Sinun tarvitsee vain täyttää ansioluetteloon ajantasaiset tietosi. Klassisia CV-pohjia löytyy esimerkiksi englanninkielisen Google Driven pohjista. Visuaalisesti näyttäviä ja suuremman valikoiman pohjia löytää muun muassa Canva:sta. Canva on saavuttanut muutamassa vuodessa valtavan suosion, eikä valitsemasi ulkoasu välttämättä luo ainutlaatuista ensivaikutelmaa. Tämän vuoksi onkin tärkeintä, että hakemuksessa korostuu ensisijaisesti osaamisesi, joka on nähtävillä jo nopealla vilkaisulla.

CV-pohja, jossa henkilön kuva keskellä ja hänen koulutuksena ja osaamisensa jakautuu kuvan ympärille kuin kellotaulussa.
Sijoittelemalla CV:n tärkeimmät elementit uudella tavalla saat vangittua katsojan huomion.

Valmispohjien ulkoasun muokkaus

Tekemällä pieniä muutoksia ulkoasuun, voit tehdä siitä yksilöllisemmän ja saada sen kuvastamaan osuvammin persoonallisuuttasi. Toisaalta kannattaa pohtia, että tahdotko käyttää näyttävän valmispohjan etsimisen lisäksi aikaasi muokkaamiseen, koska joku toinen on kuluttanut aikaansa päätösten tekemiseen puolestasi. 

Valmiin kokonaisuuden ulkoasu voi muuttua merkittävästi, mikäli sinulla on sisältöä enemmän tai vähemmän kuin valmiiseen pohjaan on alunperin kaavailtu. Jos jäät epävarmaksi kokonaisuuden toimivuudesta ulkoasun voi tarkastuttaa visuaalisen oikoluvun avulla. Sen jälkeen rohkenet lähestyä työnantajaa itsevarmasti ja luottaa siihen, että hakemus viestii juuri siitä mistä tahdot sen kertovan. 

Jos tahdot olla varmempi siitä, ettei työnantaja katso käsissään kahta identtistä ilmaisesta valmispohjasta luotua hakemusta, niin muokattavia CV-pohjia voi myös ostaa esimerkiksi Etsyn, Creative Marketin tai tilaamalla visuaalisen suunnittelun kautta.

Mustakeltainen CV jossa käytetty keltaista tehostevärinä.
Värien avulla saat tehostettua haluamaasi, mutta niitä kannattaa käyttää harkiten, jottei kokonaisuudesta tule levoton.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *